eGate Smart Building Innovation Oy Sisäilmayhdistyksen kannattajajäseneksi 1.1.2020 alkaen

eGate Smart Building Innovation Oy tuottaa ja kehittää IoT-olosuhdevalvontapalvelua, jossa olosuhteita valvotaan rakenteista ja ilmasta rakennuksen koko elinkaaren ajan. Kerättyä dataa analysoidaan prosessien kehittämiseksi sekä laadun parantamiseksi. Rakennustyömaalla eGaten avulla voidaan varmistaa muun muassa lattian betonivalun pinnoituskelpoisuus tai mitata esimerkiksi lämpötilaa, suhteellista, kosteutta, partikkelimääriä ja niin edelleen. Vuoden 2020 alussa eGatea käyttävät kaikki merkittävät rakentajat Suomessa.

eGate mahdollistaa mm. asumisterveysasetuksen mukaisten olosuhteiden valvomisen käytössä olevassa rakennuksessa.

Sisäilmayhdistys ry:n tarkoituksena on edistää terveelliseen ja viihtyisään sisäilmastoon tähtäävää työtä ja parantaa tiedonsiirtoa asiaan liittyvien eri tutkimusalojen sekä käytännön rakentamisen ja tutkimuksen välillä.

Tarkoitus pyritään saavuttamaan järjestämällä seminaareja, esitelmä- ja luentotilaisuuksia, harjoittamalla tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestämällä kansainvälisiä tilaisuuksia.

Sisäilmayhdistys ry on perustettu 1990. Yhdistys ei pyri kilpailemaan jäsenistä muiden henkilöjärjestöjen kanssa vaan toimii hyvässä yhteistyössä sisäilmastotietouden levittämiseksi. Yhdistyksen kannattajajäsenet hakevat jäsenyyttä. Henkilöjäsenet ovat kutsuttuja ja pääsääntöisesti tutkijoita. Tällä hetkellä yhdistyksellä on 160 henkilö- ja 190 kannattajajäsentä.